Hallinto-oikeus on antanut kumoavan päätöksen Ruotsalaisen pelialan jätin hyväksi, joka valitti sille asetetusta markkinointikiellosta. Toukokuussa Poliisihallitus otti kantaa Betssonin BML Group -tytäryhtiöön, joka mainosti laajasti eri kanavissa alueella, joka on ollut vuosikymmeniä monopolin alaisena. Sääntelyelin määräsi mainostoiminnan kiellettäväksi 3. kesäkuuta alkaen sekä ennätyksellisen 2,4 miljoonan euron uhkasakon, joka olisi pantu täytäntöön, jos yritykselle annettua määräystä ei olisi noudatettu.
Markkinointikiellon oli määrä estää suuren kokoluokan toimijan markkinointi aluerajojen sisällä kieltämällä tuttujen julkkisten käytön kampanjoissa, podcastien, videoiden ja artikkelien julkaisemisen nimenomaisen pelipaikan tarjousten edistämiseksi. Samaan syssyyn nostettiin tikun nokkaan myös kumppanuusmarkkinointi, joka on varsin yleistä eri aloilla.
Uhkasakon saaneen firman odotettiin laajalti valittavan päätöksestä, ja se teki niin 29. toukokuuta. Verkossa olevien tietojen sekä saamiemme vinkkien mukaan hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen 2. kesäkuuta, jonka mukaan Poliisihallitus ei voi panna täytäntöön markkinointikieltoa ennen kuin se on lopullisesti päättänyt valituksesta.
Nyt yhtiö on saavuttanut voiton koskien uhkasakon alaisia toimenpiteitä ja oikeus on todennut, ettei ole syytä panna täytäntöön markkinointikieltoa ennen lopullista päätöstä valituksesta. Asianosaisten tahojen mukaan tämä päätös tarkoittaa suurilta osin sitä, ettei laaja markkinointikielto ei ole voimassa.
Tätä lopputulemaa on kuvattu poikkeukselliseksi myös suomalaisen peliasiantuntijan ja asianajajan Antti Koivulan toimesta, koska tällaiselle päätökselle ei ole ennakkotapausta ja valitusneuvottelut kestävät usein jopa 18 kuukautta. Hänen mukaansa tällaista väliaikaista päätöstä olisi koskaan tehty, joten sen osalta voidaan puhua mielenkiintoisesta käänteestä.
Oikeuden väliaikaisen päätöksen perusteita ei ole vielä vahvistettu, vaikka jotkut lähteet ovat kirjoittaneet, että sen taustasyyt voivat liittyä Poliisihallituksen maksuestoihin, jotka tulivat aiemmin voimaan. Osana markkinointikieltoa tämä suuri yhtiö oli määrä lisätä myös maksupalveluntarjoajien mustalle listalle.
Tämä uusi lisäys lakiin tuli voimaan 1. tammikuuta 2022, mutta sitä aloitettiin soveltamaan vasta kuluvasta vuodesta lähtien. Nimenomaiselle listalle on nostettu tukku yhtiöitä, mutta silti puhutaan varsin pienestä ja tuntemattomasta porukasta. Kuitenkin oikeuden päätöstä todennäköisesti pidetään jonkinlaisena esteenä Poliisihallitukselle, jonka rahansiirtojen estovaltuudet virkaatehnyt hallitus oli jo hyväksynyt.
Lopulta kuitenkin tästä tapauksesta kertovat uutiset tulevat olemaan tervetullut piristysruiske kansainvälisille toimijoille, jotka aikovat tarjota palveluitaan eri maiden kuluttajille. Peliala seurasi tätä tapausta tarkkaan ja mikäli määräystä uhkasakosta olisi sovellettu, niin myös useiden muiden toimijoiden olisi täytynyt lopettaa markkinointi peläten suuria sakkoja ja maksuesteitä maassa.
Miten tilanne sai nyt päätöksen, ovat kansainväliset toimijat varmasti tyytyväisiä jatkamaan markkinointia maassa riittävän pelotevaikutuksen puuttuvan oikeudellisen päätöksen puuttuessa. Kalapaliikki ja vääntö on kuitenkin kaukana valmiista ja lopullinen päätös on vielä saavutettava oikeusprosessissa, joka voi kestää kuukausia, ja molemmat osapuolet ovat ilmeisesti valmiita valittamaan epäedullisesta tuomiosta.
Oman lusikkansa soppaan tuo myös se tosiasia että, Suomi on tällä hetkellä muutenkin pelimarkkinan parrasvaloissa. Kansainvälinen kiinnostus on herännyt siitä syystä, että päätöksentekjiät ovat poistamassa pelimonopolin ja harkitsee vahvasti lisenssijärjestelmän käyttöönottoa. Juuri annetun väliaikaisen päätöksen jälkeen sääntelijät toivovat välttävänsä villin lännen -tilanteen tämän hetken ja vaihtoehtoisen lisenssijärjestelmän käyttöönoton välisenä aikana.
Casino Days Bonukset: 500€Kierrokset: 100 kpl |
Kunkku Kasino Bonukset: 500€Kierrokset: 50 kpl |
Raketti Kasino Bonukset: 20% CBKierrokset: 300 kpl |