uhkapeli-esto
01.11.2020

Uhkapeli-esto: Mistä on kyse?

Uhkapelaaminen herättää aiheena monin paikoin tunteita ja tuoksuja ihan urakalla. Etenkin Suomessa rahapelaamiseen liittyvät nyanssit nousevat valokeilaan huomattavan kovalla antaumuksella aika ajoin. Viranomaistahot ovat milloin missäkin keksimässä erilaisia rajoituksia ja blokkeja muiden kuin Veikkauksen suhteen nettikasinoiden maailmassa, kun taasen suomalaispelaajat itse nostavat meteliä usein niin kuluttajan vapaan valinnan rajoittamisen kuin myös Veikkauksen omien sääntörikkomusten suhteen.

Suomessa tilanne onkin muuttunut vuosien saatossa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että kaikki mahdolliset estot ja rajoitukset uhkapelaamisen suhteen alkavat olla jo melkoinen normi. Syksyllä 2020 Suomen hallitus lähti jo selvittämään, kuinka se voisi blokata kaikki rahansiirrot Suomesta näille ulkomaalaisille online casinoille, mutta jo tätä ennen maksuliikenteeseen on tullut omia rajoitteita - ja vieläpä pankkien itsensä toimesta.

Esimerkiksi Nordean maksukorteissa on ollut vuodesta 2018 alkaen vakiona ominaisuus, joka estää uhkapelaamiseen liittyvät maksut kortin käyttäjältä. Kyseisellä estolla pankki Nordea kertoo omien sanojensa mukaan varjellakseen asiakkaan turvallisuutta ja estää rahanpesua, mutta Veikkauksen sekä viranomaistahon jatkuvan painostamisen varjolla tilanteen voisi tulkita myös selkeäksi intressiksi uhkapelaamisen yleiseen estämiseen.

Toisinaan uhkapelaamisen estot ja pelaamisen rajoittaminen voi toki olla pelaajan kannalta hyvin, hyvin tarpeellista, sillä pelaaminen voi tunnetusti aiheuttaa myös riippuvuutta. Ja tällaisessa tapauksessa onkin elintärkeää, että pelaajalle annetaan mahdollisimman kattavat työkalut pelaamisen omatoimiseen hillitsemiseen, jotta asiat eivät niin sanotusti riistäydy käsistä.

Aluksi tässä artikkelissa käydään läpi pankkien - eritoten juuri Nordean - asettamia uhkapelaamisen estoja, jotka voivat evätä pelaajilta mahdollisuuden talletusten tekemiseen eri nettikasinoille. Toisaalta päätimme kuitenkin ottaa tapetille myös omatoimiset uhkapelaamisen estot, joiden avulla jokainen pelaaja voi tarvittaessa kontrolloida omaa pelaamistaan.

Nordean uhkapelaamisen esto yleisesti

Kuten sanottua, Nordea asetti vuoden 2018 keväällä kaikkiin myöntämiinsä maksukortteihin saman vakioasetuksen, joka estää maksut uhka- ja verkkopelaamisen parissa. Kyseinen asetus on napsahtanut siis "päälle" Nordean jokaiseen kevään 2018 jälkeen myönnetyn maksukorttiin kortin aktivoinnin yhteydessä.

On toki totta, että edelleen verkossa liikkuu vaikka minkälaisia huijauksia, joihin myös suomalaiset yksilöt saattavat sortua - oli kyseinen huijaus sitten kuinka typerän kuuloinen tahansa. Nordea on siis perustellut kyseistä estoa juurikin asiakkaidensa turvaamisen näkökulmasta, ja pankin esittelemä maksu-esto siis kohdistuukin siis eritoten siihen, etteivät Nordean asiakkaat jäisi tällaisten erikoistenkin verkkohuijausten uhreiksi.

Mutta kasinoiden paketoiminen tähän samaan eston pakettiin kuulostaa tästä huolimatta vähintäänkin erikoiselta ratkaisulta. Etenkin kun huomio sen, millä vimmalla Suomessa näemmä vahvasti kaikista vaikutusnaruista vetelevä Veikkaus on mustamaalannut kaikkia kasinoita "laittomiksi toimijoiksi".

Onneksi Nordea on kuitenkin tarjonnut asiakkailleen myös omat väylänsä tämän, ihmeellisenkin asetuksen muokkaamiseen. Näin ollen valveutuneet Internet-Sepot voivat edelleen käyttää Nordean maksukortteja erinäisten verkkomaksujen tekoon, myös uhkapelaamisen maailmassa. Eston poisto ei olekaan onneksi mikään monimutkainen projekti.

Yksi vaihtoehto on ottaa yhteyttä Nordean asiakaspalveluun uhkapelaamisen eston muokkaamiseksi, mutta asetuksen muuttaminen ei välttämättä tätä yhteydenottoa vaadi. Alta löydätkin kevyen yhteenvedon niistä omatoimisista toimenpiteistä, joilla Nordean uhkapeli-estoon liittyvän rajoituksen voi käydä laittamassa pois päältä muutamalla klikkauksella...

Ohjeet: Näin poistat uhkapeli-eston Nordean maksukorteilta

Ensimmäinen, helpoin vinkki Nordean uhkapeli-eston kiertämiseen on tietty se kaikista yksinkertaisin: käytä jotakin muuta maksutapaa. Esimerkiksi nettilompakot (Skrill ja Neteller) tai vaikkapa ihan Trustlyn kautta suoritettavat suoran verkkopankkimaksut voivat olla oiva vaihtoehto, mikäli Nordean maksukorteilla tallettaminen tuottaa ongelmia.

Mikäli taasen haluat varta vasten Nordean myöntämillä maksukorteilla kasinolle talletuksia tehdä, eikä se eston vuoksi onnistu, voit säätää tätä estoa verkkopankissasi aivan omatoimisesti. Sinun täytyykin vain suunnata verkkopankissa oman maksukorttisi asetuksiin, jossa pääset poistamaan verkkopelaamisen rajoituksen pois päältä. Vaihtoehtoisesti voit laittaa uhkapeli-eston myös tätä kautta kortillesi takaisin, mikäli tarve näin vaatii.

Samainen asetusmuutos rajoitusten muutoksineen onnistuu myös mobiililaitteilla käytettävällä Nordean verkkopankkisovelluksella.

Uhkapelien esto omatoimisesti

Niin, kuten sanottua, uhkapelaamisen esto ei ole suinkaan pelkästään pelkkien pankkien suorittama rajoitus-toimenpide, vaan monesti myös pelaajilla voi olla tarvetta asettaa tällaisia rajoituksia tai suoria estoja pelaamiselleen. Vastuullisen pelaamisen periaatteisiin kuuluukin se, että kaikki nettikasinot täytyy sisältää tällaiset rajoitusmahdollisuudet pelaamisen kontrollointiin tai pelaamisen estämiseen - joko väliaikaisesti tai ihan lopullisesti.

Väliaikoiset uhkapeli-estot tarkoittavat esimerkiksi pelitilin jäädyttämistä, jolloin pelaaja ei voi esimerkiksi kirjautua käyttäjätililleen määräämällään aikavälillä, eikä pelaaminen näin ollen siis onnistu. Toinen vaihtoehto onkin pelitilin sulkeminen, joka lopettaa oman asiakassuhteesi online casinon kanssa lopullisesti. Et siis pysty kirjautumaan käyttäjätilillesi tämän jälkeen enää lainkaan, jonka myötä et tietty voi kyseisen sivuston pelien parissa enää pyöriä.

Myös edellä kuvailtu, pankkikohtainen uhkapeli-esto on totta kai aina mahdollista kytkeä omatoimisesti, mikäli oma pelaaminen näyttää siltä, että estolle olisi tarvetta. Esimerkiksi Nordean kohdalla voit käyttää samoja, yllä kerrottuja ohjeita päinvastaiseen suuntaan, mikäli haluat laittaa uhkapelaamisen eston maksukortillesi myöhemmin päälle uudestaan. Ja kaikilla Nordean myöntämillä maksukortillahan tämä uhkapelaamisen estäminen on ollut päällä jo keväältä 2018 saakka, eli mikäli et estoa ole tämän jälkeen saamasi kortin kohdalla omatoimisesti poistanut, on kyseinen esto maksukortillasi tietty edelleen päällä.

Myös Osuuspankki (OP) tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden asettaa erilaisia rajoituksia maksukorttien käyttöön, joskin suoraa maksujen tai uhkapelaamisen estoa ei OP:lla ole verkkopankin kautta mahdollista. Pelaajilla on kuitenkin mahdollisuus ottaa yhteyttä verkkopankkimaksuja välittävään palveluun, ja pyytää maksu-estoa casinoille. Ohjeet Trustlyn estämiseen löydät täältä.

Netistä löytyy myös monia erilaisia esto-ohjelmia uhkapelaamisen rajoittamiseen, joita ovat esimerkiksi Betfilter, Gamban sekä Gamblock.

Myös casinot tarjoavat estoja uhkapelaamiseen!

Pelitilin jäädyttäminen tai sulkeminen ovat kuitenkin vain yksi osa-alue niistä esto-toimenpiteistä, joita netin pelikasinot asiakkailleen tarjoavat. Voit esimerkiksi rajoittaa pääsyn käyttäjätilillesi vain tietyille aikaväleille, mikä voi rajoittaa mielivaltaista pelaamista vaikkapa baariyön jälkeen, alkoholin vaikutuksen alaisena, kun harkintakyky ei välttämättä ole terävimmillään.

Myös erilaiset panostukseen, tallettamiseen ja tappioihin liittyvät rajoitukset ovat mahdollista kullakin casinolla. Pelaajalla on siis mahdollisuus asettaa omalle tililleen vaikkapa tietty tappioraja, mikä estää liiallisen, tappiollisen pelaamisen casino-sivustolla. Tappioraja voi olla esimerkiksi kuukausikohtainen, ja kun tämä rajoitus tulee täyteen, ei pelaaminen sivustolla enää onnistu.

Tällaiset rajoitukset toimivatkin ikään kuin väliaikaisena uhkapeli-estona tilin jäädyttämisen tapaan, joskin näissä tapauksissa jäädyttämistä ei tarvitse itse pyytää pelipaikan asiakaspalvelusta. Rajoitusmäärän umpeuduttua esto tuleekin päälle automaationa.

Kuumimmat pelipaikat juuri nyt:

Arvostelu 5/5
Arvostelu 4/5
Arvostelu 5/5
Katso uudet kasinot 2023!
Erik "Eki" Salonen
Kirjoittaja: Erik "Eki" Salonen

Omien sanojensa mukaan Eki on "kyltymätön bonushu**a". Tämä on hieno uutinen, sillä lukijamme pääsevät nauttimaan Ekin tarkkaavaisista bonusbongauksista ja hyödyntämään parhaat edut ensimmäisenä! Lue lisää kirjoittajasta!